Here comes the sun

Heipskukkuu, kävin juuri katsomassa Avatarin, ja päätin tulla kirjoittelemaan blogiani. Se oli kyllä ihana leffa, voisin mennä vaikka suorilta käsin katsomaan sitä uudestaan. Katsoin sen 3D:nä. Maisemat oli ihan sairaan upeita, ja kaikki Pandoralla asuvat örkit tehty tosi hienosti. Lentokohtaukset oli ihan uskomattomia, ja sotakohtauksissa koko elokuva vasta pääsikin oikeuksiinsa.
Nyt tuli tämmönen.. miksi tätä kutsutaan..
Avatar-masennus, se se on. Pandora ja sen kansan elämä oli niin ihanan näköstä, että ihan itsekkin hingun sinne 8D vaikka sehän oli vaan leffa. No mulla käy hyvin usein näin, samaistun päähenkilöihin liikaa ja lopulta olen aivan elokuvan lumoissa, liika mielikuvitus sen tekee. Katsotaampa niin ensi yönä nään unta Avatarista. Nään aina elokuvista unta ne katsottuani. Usein se on tosi kivaa, mutta silloin ei, kun oon kattonu jonku järkyttävän kauhuleffan.

Suosittelen Avataria kaikille, ehdottomasti.
hyviä öitä.. (:

Moiks kaikki (:   olen ehkä saamassa koiran , ja tästä tosi innoissani.. !
Olen allerginen koirille, mutta nyt löysin tämmöisen rodun nimeltä bichon frisé, jonka pitäis allergisoida ihan minimaalisesti, oon lukenut keskustelupalstoja ja useimmat koirille allergiset ei ole saaneet siitä mitään oireita, tai on sitten koiran hankittuaan vähän oireillut, mutta kuukaudessa tai parissa siedättynyt koiraansa. Näytin kyseisestä rodusta kuvia äidilleni, ja hän rakastui heti. Pitäisi vain päästä johonkin katsomaan pentuja, että näkisi allergisoiko hirveen pahasti.
Saatetaan hankkia se kuitenkin vasta kesälomalla, siihen on niin pitkä aika! Mutta jaksan odottaa, kun on sitten päämääränä maailman ihanin karvaturri.
Olin eilen kylpylässä, oli kivaa. Se oli kyllä hirveä venäläisrysä, mutta en antanut sen häiritä. Tosin uinnin jälkeen menin saunaan, ja en ehtinyt olla siellä edes minuuttia rauhassa, kun sisään astui venläisnainen lapsensa kera. No, ei siinä vielä mitään. Sitten lapsi alkoi huutamaan. Nainen vain seisoi siinä lauteiden vierellä, ei edes istuutunut alas. Lapsi vaan huusi, ja nainen hyssytteli. Lapsella oli ilmeisesti kuuma, siltä se ainankin vaikutti, ja siksi parkui. Nainen vaan että: hys hys. Ja lapsi parkuu. Se oli korviavihlovaa, pakkoko sen naisen oli tulla sitä lasta saunaan itkettämään? Ois voinu viedä sen ulos. Sitten lapsi pissasi lattialle. Ja nainen vaan naurahti hyväntahtoisesti ja hyssytteli kun lapsi vaan parkui parkumistaan. itku itku itku…  ARGH! Viimein se sitten vei sen lapsen ulos saunasta ja heti loppui itku. Hiljaisuus oli korviahuumaava. Taisin ulosmennessäni astua siihen kusilätäkköön, YÄK!

Terve! olen (VIHDOINKIN) saanut blogini nimen vaihdettua. HUH!
Tänään paistoi aurinko, oikein kunnolla! Talviaurinko on kyllä kaunis, mutta valitettavasti se vain häikäisee eikä lämmitä sitten tippaakaan..
Mut sain tolla mun keskenkertasella diggarilla otettua aika ihania kuvia maisemista <3 Ja just kun olin lopettamassa kuvaamisen, kameran tähtäin osui vielä terassin tolpan takaa aurinkoa kohti, ja sen säteet erottui IHANASTI! Tuli ihan loistava kuva. Valitettavasti usb johto on häviksissä, joten en voi ladata kuvia koneelle too bad.
tänään oli koulussa halipäivä. Vietetäänkö muiden kouluissa tätä juttua? meillä on se joka vuosi ennen ystävänpäivää. Idea on se että leikataan punasesta pahvista sydämet ja halaillaan ihmisiä, ja ne ihmiset kirjottaa oman nimensä sun sydämeen ja sä niiden.
Kukahan senkin on keksinyt?
Saldo oli kokonaisuudessaan 47 halia, aika hyvin! Tosin yksi mun kaveri kävi halailemassa kaikkia randomeita, (kyll itsekkin halasin kahta XD randomia siis ) ja sillä oli 75 halia! woooow
En silleen ota halipäivää kovin vakavissani… tosin se joka kerää eniten haleja voittaa karkkipussin (halvat on huvit)
Ja tietysti jotkut rinnakkaisluokan tyypilliset ääliöjätkät seisoo käytävänovien pielissä tähän malliin: “tästä et mene läpi ennenkuin halaat ja laitat nimen paperiin!”       TOSI FIKSUA!  No joo. Mut kaikilla oli hauskaa, ja se oli se pointti. Halasin myös kolmea maikkaa, bilsan, historian ja uskonnon. Yeah BD
En ole vähään aikaan kirjoitellut tänne, jotan nyt tätä juttua sitten piisaakin. älkää välittäkö.

Runoja en ole jaksanut edes ajatella.. Jotenkin ei nyt tunnu kovin inspiroidulta. Ehkä viikonlopun jälkeen sitten. (:
Menen huomenna mummolaan siellä on aina kivaa. Kun asuu kaupungissa, sitä kaipaakin jo maaseudun rikkomatonta hiljaisuutta. Tosin mummo aina tuputtaa liikaa safkaa. “Syö syö” tyyliin “ota lisää” yms. Yllättävän hankala sille sanoo ei kun se vaan jankkaa. Ja väittää vastaan. “Jos ei syö, niin ei tule muuta kuin nälkäkurki!”  väittää aina liian laihaks. Olen ihan sopiva, for god sakes.

Tosin se on aina ihan mukava. Joten annan tuputtelun anteeksi.
Toinen mummo on kamalampi. PALJON. Se ei ikinä kysy mun mielipidettä mistään ja luulee et oon vielläki viis.
Se kysyy aina mun pikkusiskolta että “mitäs haluaisit pullan kanssa juotavaksi?” Ja se vastaa nyt leikisti vaikka että ananasmehua, mä inhoan sitä! ja sitten mummo olettaa että mulle kelpaa sama, ja kaataa mullekkin. Siinä sitten nieleskelen oksennusta.

Synttärilahjoista en edes halua puhua. Tai joululahjoista!
Vinkkaan aina että käteinen olis jotakin, mut ei se tunnu ikinä kuulevan mun hiljaisia avunhuutoja. Saan siis röyhelöpaitoja kamalia alushousuja ja prinsessatyynyjä. Nami nami. Muistan kun yhtenä jouluna mun pikkusisko sai siltä lahjaks semmosen upean kauniin kimmeltävän enkelikoristeen, niin arvatkaa mitä mä sain?
Puupökkelön.
Se oli ostanu sen jostain.. JOSTAIN! Tyyliin kirpparilta! ja se näytti ihan silt et joku seittemän vee ois tehny sen! Se ol neliönmuotonen puupökkelö, jonka päässä oli puinen pallo. Liimataan siihen vielä pahviset siivet ja piirretään naama, ja voilá! “ENKELI”. Jee jee. Äiti vissiin heitti sen roskiin.

Nojoo. vähän käy sitä sääliks, ehkä se luuli et mä oikeesti ilahtuisin…Tai sitten ei!
Katkeria muistoja lapsuudesta: olin toivonut pähkinänsärkijä baletissa barbileffan barbia joululahjaks, ja mä tosiaankin halusin sen! olin haaveillu siitä kauan. No joulu tuli. Availtiin siinä paketteja, kun mun kolmevee pikkusisko huudahtaa onnesta. SE sai sen barbin. Eikä ees ollu toivonu sitä. Mä siinä jo nieleskelin itkua, kun näin samanmuotoisen paketin siellä kuusen alla. Ja siinä oli mun nimi.
Avasin sen ihan tohkeissani, tietty luulin et saisin samanlaisen.
No ei!
Sain samaa sarjaa olevan prinssin. En osannut peittää pettymystäni, tuhersin jo itkua ja äiti vaan sanoi että kun pikkusisko on pienempi ja pälä pälä pälä. koita ymmärtää. voithan sinäkin lainata sitä. varmasti pikkusisko antaa lainata. pälä pälä. Se mummo oli sinä vuonna sponssannu meijän joululahjoja, ja oli ostanut ne nuket. Ja vaikka oli ihan varmana kuullut että mä toivoin sitä, se silti antoi sen pikkusysterille.
Ja seuraavan päivänä oli jo se kaunis barbinukke rikki. Pää oli jostain kumman syystä irti. Vitsi olin ihan suru puserossa kun nyt en voisi edes lainata kun pikkusisko jo rikkonutkin sen.
kantakaamme kaunaa mummoille! BD

Hei vaan. Jos joku mahdollisesti tietää miten ton Blogin nimen voisi vaihtaa, niin pliis kertokaa! Olen inhonnut blogini nimeä siitä asti kun se tuoksi nimesin! enkä tiedä mitne se vaihdetaan ja nyt on alkanut todella häiritsemään sillä joku on avannut blogin samalla nimellä -.-
Haluaisin TODELLA vaihtaa sen. Muistaakseni silloin kun loin tätä blogia, niin siinä oli jotain että mistä blogisi kertoo tai yms jotain… ja en keksinyt mitään -tyhmä kun olin- joten laitoin siihen “sekalaista” INHOAN, INHOAN, INHOAN SITÄ!
jos joku osaa auttaa, auttakoon.       (:

Unessani lennän
liidän
halki ilmojen
Mutta aivan äkkiä
Putoan
Putoan..
En hallitse näkymättömiä siipiäni
Osun maahan
Ja pelko lävistää minut.

Hätkähdän hereille
Sydämeni hakkaa
Hengitykseni katkoilee
Kunnes todellisuus saa minut kiinni
Ympärilläni on pimeää
Ja heikkoa valoa
tulvii vain verhonraosta

Kuuntelen ääniä
Kellon tikitys
Tuulen humina ulkona
Oma kevyt hengitykseni

Silmäni alkavat taas painua kiinni
Olo on niin mukava
Ja turvallinen
Ympärilläni on vain huoneeni
Ja sen unelias lämpö

Oloni on raskas
Kun putoan taas uneen
Ja pian lennän jälleen
Kauniissa maassa jota ei ole
Näkymättömillä siivilläni
Unelmani keskellä

En koskaan haluaisi herätä
Niin kaunista se on
Vaikka tiedän että on pakko
Yritän nauttia siitä

Ehkä minun ei tarvitsekkaan
Nukkuisin aina vain
En heräisi herätyskelloon
Tai äitini herättelyyn
Nukkuisin
Koko elämäni loppuun asti
Ja näkisin samaa unta sen jälkeenkin

Herätyskello särähtää korviini
En ensin tajua sitä
Mikä tuo outo ääni on?
Sitten muistan sen merkityksen
On aika herätä
Yritän taistella vastaan
Mutta se on myöhäistä
Olen hereillä
Ja uneni on riistetty minulta
Joudun nousemaan lämpimastä
Ja pian menemään ulos kylmään

Mutta voin silti vielä tuntea
Uneni turvan
Sen kauneuden
Liitämisen keveyden
Ja muistelen sitä
Vielä hetken verran

Ja koulussa
ystävieni kanssa
Muistan taas
Miksi ei kannattaisi nukkua
koko elämäänsä

Hehe, tein tämän ihan hatusta vetäen, koska näin viime yönä juuri tuollaista unta. Unessani lensin, ja kovaa muuten lensinkin, vauhti oli uskomaton. Ja minä nautin siitä. Kuitenkin kesken uneni heräsin, ja tajusin miten mukavaa on maata hiljaisuudessa sängyssä. Näen yleensa outoja ja sekavia unia, mutta tämä oli yllättävän järkevä, jos nyt niin voi sanoa. Näen unia lähes joka yö. Kuka muu näkee usein unia?
Tämän runon sanoma olisi varmaan: on kiva uneksia ja haaveilla, mutta on tärkeää elää tosimaailmassa unelmien sijaan. Sillä elämä on tärkeää!

Heips , olen nyt intoutunut kirjoittamaan  runoja, ja niitä onkin jo syntynyt muutama vihkon sivuille. Ajattelin nyt alkaa kirjoittamaan niitä tänne blogiin. Tässä olis ensimmäinen. Se kertoo parhaasta ystävästäni.  Toivon että tämä herättää tunteita ihmisissä. Se on melko surullinen, varoitan herkkiksiä. Se kertoo kuitenkin tosielämästä, ja mun tunteista. Lue, ole hyvä.

Viilto
Toinen
Kolmas
Kättäs halkoo
Entiset juuri parantuneet
Silti viillät uusia
Yritän ymmärtää
Miksi teet niin
Kuka sua niin paljon satuttaa
Että sun pitää satuttaa itseäsi?

Nautitko siitä?
Tuskinpa.
Tai ehkä sittenkin
Enhän voi tietää
Miltä se tuntuu

Viilloista ei usein puhuta
Vaikka ihan kaikesta muusta
Miksi tästä hiljenet?
Kaiken yleensä kerrot
Huviksesiko näin teet

Ja silti liian usein
Hihas nousee liian ylös
Ja arvet näkyy taas
jokainen terävänä mun mielessä

Yritän olla tuijottamatta
miettimättä miksi
ja mikä sut siihen ajoi.

Koulussa joskus
hiljaisina hetkinä
Mattoveitsi sun laukussa
Repii mun mieltä riekaleiksi
Yhä pienemmiksi
Sillä tiedän että se on siellä
Jotta voisit satuttaa.

Älä jooko…
Ja silti viillät
Pitkiä viiltoja
Muistan kun aluksi
Ne oli ihan lyhyitä
Harmittomia
Nyt jo pitkiä
Ne hyppää mun silmille
Piirtyy mun verkkokalvoille
Päivin ja öin.

“Viilsin taas yhen”
Järkytyn, hiljenen.
En voi sanoa
miten se sattuu
Koska pitäs kuulemma
vaan relata.

Mut miten voisin
Tehdä niin
Kun välitän susta
Ja sun elämästä
Niin miten voisin vaan unohtaa

Viilto
Viilto
Viilto

Itkit tai nauroit
satoi tai paistoi
Siellä ne vaan on
Arvet…
Hiljaisina, poissa silmistä
Silti ne kirkuu mulle
“Täällä me ollaan”
Eikä ne oo mihinkään lähössä
Enkä voi unohtaa
Vaikka haluaisinkin

Jos ne ois piilossa
Ja nehän on
Voisinko silti unohtaa?
En voisi millään
Kymmeniä viiltoja
Parantuneita
Parantumattomia
Pinnallisia
Syviä
Näkyviä
Haaleita

Viiltoja yhtä kaikki

Jos niitä ei näy
Vähään aikaan
Uskottelen itselleni
Nyt se lopettaa
Ei sittenkään

Taas nään viillon
Tuoreen ja aran
Ja se repii mut auki

Joka haava sun kädessä
On arpena mun sielussa
Rukoilen Jumalaa
Ole kiltti
Lopeta

Jos pidät novelleista, tämä on paikka sinulle. Jos haluatte suosituksia niin voisitte lukea Asawilin, Syksyn ja ehkä Sateenkaaren. Myös runoni Maijalle on jäänyt kommentitta, olkaa niin ihania ja käykää lukemassa. Haluan että Maijan muisto saa ansaitsemansa kunnioituksen. harmittaa kans kun väkersin tota Asawilii hiirveen pitkään, mut kukaan ei ole lukenut :’( joten lukekaa jos jaksatte

tekisi mieli kirjoitella teille uusi novelli, mutta nyt on vähän kiire… harmin paikka. olisi jo ideakin valmiina… äh, nyt turhauttaa kun ei saa ideoitaan ilmoille.. paaaah… mutta jos olet uusi lukija niin rullaamalla alaspäin tai arkistoista tuosta sivusta voit löytää aikaisempia novellejani. Kukaan ei ole vaivautunut lukemaan novelliani Asawil, ja se harmittaa hieman, sillä väkersin sen kanssa ikuisuuden… Se on pisin novellini tähän mennessä.  Mutta heisuli vei, ja lueskelkaa ja kommentoikaa ja mitä vaan… lukekaa ASAWIL! : D

…Oli ihan tavallinen. Koulupäivä hujahti ohi kuin tuuli, ja tuskin edes huomasin sitä. Joitakin asioita jäi mieleen.

Oli ruotsintunti, ja Paakku (”lempinimi”) kierteli tyrmäävä katse silmissään tarkastamassa että jokainen on tehnyt läksyt. Hän pysähtyi kohdalleni.

-Ja onko tehtävä 6b tehtynä vihkoosi? aukaise se nyt! Paakku ilmoittaa. Tai pikemminkin toitottaa. Kaikki katsovat nyt minuun. Ette edes usko miten kova ääni hänellä on, hän huutaa koko ajan, enkä ymmärrä miten hänen äänensä kestää sitä. Tai ei hän huuda, mutta puhuu todella kovalla äänellä, niin että se vähän lähentelee huutoa.

-En mä tiennyt että se piti tehdä vihkoon. Vastasin pettyneenä, sillä tehtävän vieressä luki : Toista lauseet ja vastaa niihin suullisesti.

-Se ei ole mikään selitys! merkintä! Paakku huutaa suoraan korvaani. kauheaa, merkintä ALERT ALERT ALERT!!!

-Niin noo, entäpä tuo? et ole edes tehnyt sitä! Merkintä! Paakku huutaa. Lopettaisi jo.

-No kun en mä tajunnut mitä siinnä sanottiin, noita sanoja ei löytynyt mistään…. Yritän. Olin tsekannut läpi koko kirjan takaosassa olevan aakkosellisen sanaston, eikä siellä ollut niitä sanoja.  Joten toisin sanoen minulla ei ollut hajuakaan miten vastata kysymykseen: Vilken årstid tycker du inte alls om?

-No aakkosellinen sanasto auttaa sinua siinä!

-No mä katsoin sen sanaston läpi eikä siellä ollut niitä…

-Jassoo (jassuu), Paakku äänsi ruotsittain. En tiedä oliko äänessä ivan häivähdys vai ei. Eli sainko siitäkin merkinnän, sitä en tiedä. Paakku jatkaa kierrostansa synkkänä kuin ukkosmyrsky.

Myöhemmin tunnilla tapahtui seuraavaa:

Paakku kuulusteli sitä tehtävää jonka olin jättänyt tekemättä outojen sanojen vuoksi. Moni muukaan ei ollut tiennyt niitä sanoja.

Paakku katsoi kaveriani hetken kuin saalista, haeskeli nimeä mielessään, mikä tuon tjejjarnan nimi taas olikaan, ja viimein hän huutaa voitonriemuisena:

-Noora! Mikä on vastaus viitos kysymykseen?!

-Mun nimi on kyllä Roosa, mut whatever…. Luokka remahtaa nauruun, niin täydellinen paakku joka meiltäkin aina vaatii ylimaallista täydellisyyttä, on tehnyt virheen. Muahahahaha.

-no niin jatketaanpas nyt! Pakku sanoo, ja kurtistelee kulmiaan uhkaavasti, ja luokka hiljenee. “Noora” vastaa mitä vastaakaan, en nyt muista. Sitten siirrytään eteenpäin.

-Reetta! Hän huutaa yllättäen. Pelästyn. Ajattelin jo päässeeni pälkähästä. -Mikä on vastaus seiska kysymykseen?? (seiska kysymys siis oli: När här vi höstlov.)

Ajattelen ensin sanoa että enhän mä tehnyt tehtävää, en voi tietää. Mutta päätän koettaa onneani. En ehdi edes aukaista suutani, mutta paakku on tänään äärimmäisen karsimätön.

-NO! Mikä on ruotsiksi meillä on!? Hän huutaa, ja katsoo murhanhimoisena pääni sisään. Auon suutani kuin kala kuivalla maalla. Pääni on tyhjä

-Vi….Har? haeskelen sanoja varoen, etten vain tee virhettä, siitä ei paakku tykkää, ei ei.

-Aivan! JA jatka nyt kiitos?!

-Vi har .. höstlov i….. Lunttaan äkkiä lokakuun aukinaiselta kirjansivultani. ….. i oktober. Lopetan voitonriemuisena. Minä osasin, Ha!

-Te ette ikinä äännä! Ette ikinä! Ääntäkää hyvät ihmiset!! Hän jankkaa kuin kiukutteleva lapsi. -Oktober tietenkin lausutaan: Oktuubär. Hän lausuu tarkasti, ja artikuloi enemmän kuin olisi tarpeen.

Muuta ihmeellistä ei tapahtunut sellaista on meidän koulussa ruotsintunnilla.

jos sinulla on hikka, tämä on auttanut minua monet kerrat.

Ota vettä lasiin. Hörppää lasista neljä kertaa, ja jokaisen hörpyn välissä nosta lasi niin ylös että näet sen pohjan. Tämän jälkeen hengitä hyvin rauhallisesti ja syvään. Kas! Hikka poissa!